perjantai 5. huhtikuuta 2013

Vertailun vuoksi (Jasmin)

Otin tänään taas kuvia itsestäni. Munhan piti viiden kilon välein niitä tänne postailla. No, paino kävi kyllä 85,1 kilossa - mutta tänään aamulla se näytti 85,5 kg. On tainnut lihastreeni turvottaa, kun nousua oli eiliseen pari sataa grammaa. (Tai siis panikoin jo tietenkin aamulla, et mitä vit..??!! Miksi paino nousee? Kessu sitten rauhotteli, et tää on ihan normaalia, kun tekee lihaskuntoa.. Joten en stressaa. Paljoa.) No anyway, ajattelin nyt ottaa kuvat näin Superdieetin alussa, että näen sitten kuuden viikon kuluttua mahdollisia muutoksia. Otin siis kuvan ihan samalla tavalla kuin täällä. Eli siis linkistä pääsette katsomaan kuvaani tilanteesta 3.2. ja 89,9kg. Ja tässä tilanne nyt:


Mä voin ihan hyvällä omallatunnolla sanoa, että kyllä siellä on jotain muutosta tapahtunut! Tai sitten kuvaajan kuvakulma on eri.

Eilinen kotitreeni oli yhtä hikeä ja tuskaa. Teki mieli luovuttaa niin monta kertaa. Lihakset oli hellänä siitä ensimmäisestä treenistä ja sanonta "sillä se lähtee millä on tullutkin" ei TODELLAKAAN pitänyt eilen paikkansa. Poikaystävästäni kuoriutui oikea natsi-trainer. Aina kun pidin liian kauan hengähdystaukoa, tai muhun sattui ja halusin lopettaa niin se huusi mulle, että "TUSKA ON KIVAA!!! PAIN IS JUST WEAKNESS LEAVING YOUR BODY!!!!" Ja aina välillä läpsi mua sen vyöllä. :D Siis ihan oikeesti. (mut ei se kyl kipeetä ottanut, että älkää nyt ajatelko, että täällä mua vaan nyt pahoinpidellään!) Kiitän vaan onneani, että se jaksaa tsempata, koska mä en todellakaan haluaisi näitä treenejä tehdä.

Kävin aamulla lääkärissä ja saikkua tuli roimasti lisää. :'( Oli niin paljon asiaa ja tutkittavaa, että yksi aika ei riittänyt vaan piti käydä siellä kahdesti. Tää lääkärin vastaanotto on n. 3,5 kilsan päästä meiltä ja reippaana tyttönä mä pyöräilin sinne aamulla ja sitten vastaanottoaikojen välissä kävin äkkiä kotona hakemassa välipalan ja sitten takas. Ei ainakaan voi syyttää, ettenkö olisi harrastanut tänään hyötyliikuntaa! Tänään pidän kuitenkin välipäivän kotitreenistä. Huomenna aamulla mun aamuaerobinen on sitten Ainon spinning ja tätä mä odotan niin innolla! Mä varmaan kans pyörryn sinne pyörän päälle, kun en ole nyt kahteen kuukauteen salilla käynyt, mutta ehkä sitten on voittajafiilis jälkeenpäin!? 
Hauskaa viikonloppua!

7 kommenttia:

  1. Nyt neitokainen lopetat sen puntarilla ravaamisen. Viikko taukoa ja heti! :) Paino voi vaihdella satoja grammoja, jopa enemmän päivittäin, riippuen siitä kuinka oot syöny/nukkunu/käyny *askalla (sorry the language :))/onks menkat tms. eikä se kerro ihan koko totuutta. Jos joka päivä käy puntarilla (aivan ku ite en muka kävis), alaspäin se ei tuu jokaisella kerralla menemään. Ei sitte minkäänlaisella dieetillä.

    Sori, makee saarnaaja täällä mutta oikeesti, kokonaiskuvan näet vasta vähän harvemmin tehdyistä punnituksista. Ja kilo/viikko -tahti jatkuvasti ON tosi kova. Kroppa ei pysty polttamaan rasvaa määräänsä enempää.

    P.S. Aivan kun ei itteä *ituttais just samat jutut..kun tapahtuu niin hitaasti ja vaaka pomppii sinne tänne :) Tsemppiä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, no arvaa revinkö mä hiuksia päästä tänä aamuna, kun paino OLI TAAS NOUSSUT sen pari sataa grammaa??!?!?! :D :D :D :D :D Enhän mä tietysti Jannea uskonut, kun se sanoi, että ei saa stressata. Sitten vasta uskoin, kun kaverit laitto kans tsemppiviestiä, että kun tiputtaa painoa ja treenaa lihasta niin silloin läski palaa ja tulee muskeleita tilalle... Ja lihashan painaa enemmän kuin läski. Että ehkä mä lopetan sen vaakaan tuijottelun (no en lopeta, mutta sen stressaamisen.. Öö.. Yritän) ja voisin vaikka katsella itseäni just kuvista, että onko muutosta tullut niin mullekin tulis parempi mieli. :D Mut ei oo kivaa lukea muilta, et "oho, tippu 3 kiloa ensimmäisen viikon aikana" (tiedän.. ne on niitä nesteitä) kun itsellä on vaan noususuhdanne. Mut joo, mä annan aikaa. Tässähän on kuusi viikkoa aikaa. I can do it!

      Ja kiitti tsempistä muru! <3

      Poista
  2. Ja hei..mä ainakin näen eron noissa kuvissa! Hyvähyvähyvä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, arvaa oonko mä verrannu niitä kans edestakaisin.. :D Antaa motivaatiota kyllä!

      Poista
  3. Komppaan sannista! Kannattaa ottaa nyt alussa vartalon ympärysmitat myös ja seurailla sitäkin kautta kehitystä kun se paino ei tosiaan ihan aina kerro kaikkee! :)

    Hyvin tsemppasit spinningin ja ymmärsinkö oikeen ettö tyhjällä vatsalla teet kaikki aamutreenit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Aino! Ja kiitti -sun spinningissä ei voi muuta kuin tsempata, että KIITOS ITSELLESI! ;)

      Juuh, tyhjällä vatsalla teen aamutreenit - näin Superdieetin ohjeissa kehuttiin, että on tehokkainta. Toki mä juon vettä aina semmoset puoli litraa kyllä ennen kuin aloitan treenit, mutta en syö. Eilen mulla oli aamupala mukana salilla, ettei tulis sit niin pitkä väli treenin jälkeen, kun kuitenkin halusin käydä ihan rauhassa suihkussa ja saunassa. Toi tyhjällä vatsalla treenaaminen on tosin vähän kakspiippunen juttu -kun jossain sanotaan, että ehdottomasti pitää tehdä tyhjällä vatsalla aamutreeni ja sit jossain sanotaan, että ei missään nimessä kannata ja pitäis syödä jotain ennen treeniä. Että mitä nyt sitten uskoa?! :D

      Poista
  4. Teillekkin pieni haaste ;))ja pakko ei ole vastata :)
    http://emmijaterhi.blogspot.fi/2013/04/haaste-bloggaajilta-bloggaajille.html

    VastaaPoista